Mesta.netin kirjasivuston vieraana on Leena Lehtolainen, jonka uusi Hilja Ilveskero -romaani Ilvesvaara – Henkivartija ilmestyi elokuun alussa.
Ilvesvaara – Henkivartija -sarjan viides osa sijoittuu salaiseen luontolomakeskukseen Itä-Lappiin. Varakkaille asiakkaille suunnatusta lomapaikasta on lähimpään taajamaan matkaa seitsemänkymmentä kilometriä. Tarinan edetessä ympäröivä erämaaluonto luo ylleen kutkuttavan jännitysmomentin ja kirjasta kehkeytyy suljetun paikan jännäri.
Mistä sait idean uuteen tarinaan?
Leena Lehtolainen: ”Hilja ilmoitteli melko tarkkaan kolme vuotta sitten, elokuussa 2018, että hän haluaisi taas tulla kirjoitetuksi. Näin nimittäin keskellä päivää kotiin tullessani ilveksen ja sen pennun noin puolentoista kilometrin päästä kotoani. Emo ylitti tietä, pentu pelästyi autoa ja jäi tien reunalle. Pysäytin auton ja odotin, että emo ja pentu pääsevät jatkamaan matkaa yhdessä. Otin tämän merkkinä siitä, että on aika ryhtyä suunnittelemaan seuraavaa Henkivartija-sarjan teosta. Mietin, minne Hiljan tie seuraavaksi vie ja päädyin Itä-Lappiin, koska halusin hyvin syrjäisen ja salamperäisen maiseman. Hiljan työnantajan etunimi Ansa tuli ystävältäni Mapilta.”
Teit kirjaa varten huolellisen taustatyön ja olit yhteydessä muun muassa kuluvanvalvonnan ja keihään lentoliikeratojen asiantuntijoihin sekä Ähtärin eläinpuistoon. Millainen työvaihe taustatietojen kerääminen on dekkariprojektissa?
”Taustatyöt ovat aina tärkeä osa kirjoittamista, ja monessa mielessä hyvin hauska osa! Ilvesvaaran hotellirakennuksia miettiessäni meilailin tutun arkkitehdin kanssa: miten rakennukset olisi mahdollista toteuttaa niin, että ne näyttävät riippuvan puissa, miten sähköt ja vesijohdot vedetään jne. Kävin jälleen Ähtärin eläinpuistossa tarkkailemassa oikeita ilveksiä, kun niiden luonnossa näkeminen ei ole yleistä, ja sain lisätietoa niiden elämästä. Se oli ihanaa. Koska ystäväpiiriini kuuluu keihäänheiton huippuasiantuntija, päätin käyttää heittovälinettä yhdessä keskeisessä kohdassa. Hyvä että kysyin neuvoa, koska olin laskenut kulmat ihan väärin!”
”Kirjan katoamistapaus perustuu siihen, että valvontajärjestelmä ei ole ihan täydellinen, ja siihen sain taas suurta apua ystävän ystävältä, joka luki koko teoksen, korjasi virheitäni ja teki hienoja ehdotuksia. Opin häneltä kulunvalvonnasta todella paljon.”
Maria Kallio-romaaniin pohjautuva uusi alkuperäissarja käynnistyy C Morella elokuussa. Millä mielin odotat toista Maria Kallio -sarjaa?
”Olen nähnyt jaksot olen todella tyytyväinen näyttelijäntyöhön kaikkinensa. Elena Leeve ja Leo Honkonen ovat mainiot Maria ja Pekka Koivu. Toki tekijätiimi on joutunut paljonkin muokkaamaan alkuperäisteoksia siirtääkseen ne 2020-luvulle.”
Mietitkö usein kirjoittaessasi, miltä teksti näyttäisi elävänä kuvana?
”En sinänsä, vaikka näenkin usein henkilöt ja tapahtumapaikat sisäisillä silmilläni. Kirjoitettu teksti on kuitenkin ihan eri asia kuin kuvat. Koetan kirjoittaa niin, että lukijankin päässä syntyisi kuvia, jotka ovat toki erilaisia kuin omani.”
Olet kertonut haastattelussa lukevasi 150 kirjaa vuodessa. Mitkä kirjat odottavat lukulistalla seuraavana?
”Olen puolessa välissä Evie Wyldin teosta ”Me olemme susia”. Seuraavaksi tartun Seppo Jokisen ”Siipirikkoisiin” ja sen jälkeen Anneli Kannon ”Rottien pyhimykseen”. Meneillään on myös viime vuonna alkanut Agatha Christien teosten lukeminen ilmestymisjärjestyksessä sekä Susinukke Kosolan runokokoelma ”Turkoosi”. Proosakirjailija tarvitsee runokielen kannustavuutta.
Missä luet vapaa-aikanasi?
”Kesällä olen lukenut paljon puutarhassa, kuljettanut tuoleja varjoon. Myös läheisellä Kopparnäsin virkistysalueen rannoilla on tullut uimisen lomassa lueskeltua.”
”Talvikaudella olen joko kirjastohuoneessamme tai olohuoneen sohvannurkassa, jonne lukuseuraksi olkapään viereen ilmestyy usein nuorempi kissamme Magnus. Välillä se työntää häntänsä kirjan sivuille, haluaa kai huomioni tekstistä itselleen.”
Asut maaseudun rauhassa Degerbyssä. Mitä luonto merkitsee sinulle?
”On ylellistä päästä lenkkipolulle ja marjametsään kotiovelta. Työhuoneen ikkunasta voin tarkkailla pihapiirin lintuja ja metsänreunan kauriita. Tiedän, missä mitäkin kasvaa eri vuodenaikoina. Maaliskuun alussa kauriiden poluilla käveli jopa ilves, siis kotipihallani! Eipä hienompaa elämystä olisi voinut saada.”
Kiitos haastattelusta. Kerro vielä, mitä odotat eniten loppukesältä ja alkusyksyltä?
”Jännitän sienisatoa kuivan kesän jälkeen. Ehtivätkö herkkutatit nousta, mikä on rouskujen kohtalo? Toivon, että viimein pääsen taas elävän musiikin ja teatterin pariin ja kohtaamaan kollegoita. Jospa marraskuussa jopa pääsisin Toscanaan oliivinkorjuuseen… Alkamassa on myös uusi ja erilainen työprojekti, joka kiehtoo ja pelottaa.”
Ilvesvaara – Henkivartija -romaani on saatavana e-kirjana ja Krista Putkonen-Örnin lukemana äänikirjana. Kuuntele näyte.
Kuva: Ville Juurikkala