Suosioon nousseen Elisa Viihteen Ivalo-sarjan keskeisessä roolissa nähdään Janne Kataja. Hän näyttelee ivalolaista paikallispoliisia Niilo Aikiota, jonka vastaparina on Iina Kuustosen esittämä Niina Kautsalo,
Koomikkona paremmin tunnettu Kataja nähdään nyt uransa vakavimmassa roolissa, joskin kyllä paikallispoliisi Aikiostakin löytyy komediallisia piirteitä.
”Uskon, että pääsin Aikion roolia tehdessä lähellä lappilaisen paikallispoliisin sydäntä. Hän tekee työnsä omalla rennolla tavallaan, jollaisella se pitää Lapissa tehdä”, Janne Kataja luonnehtii.
Kataja näytellyt aiemmin muun muassa Ylen maalaiskomediassa Korpelan kujanjuoksusekä Swingers-elokuvassa. Ivalo oli tähän mennessä ylivoimaisesti suurin tuotanto, jossa hän on ollut mukana.
Artikkeli jatkuu ilmoituksen jälkeen.
Suurimman vaikutuksen häneen teki ohjaaja Hannu Salonen.
”Hannu on huikean kunnianhimoinen ohjaaja. Hänellä oli vahva visio siitä, mitä ollaan tekemässä. Hän oli perehtynyt täysin sarjaan ja sen aiheeseen. Jos häneltä kysyi joitain, sai aina helpottavan vastauksen.”
Katajalla oli Lapissa 40 kuvauspäivää, joiden välissä oli välipäiviä. Eräänä päivänä hän otti auton allensa lähti Taneli Mäkelän kanssa jäämeren rannalle.
Ivalossa Kataja pääsi tutustumaan ulkomaisiin kollegoihin. Erityisen hyvin hän tutustui virustutkija Thomas Lorenzia esittävän saksalaisen Maximilian Brücknerin (kuvassa) kanssa.
”Mielenkiintoista oli päästä tekemään töitä kansainvälisten näyttelijöiden kanssa. Oli hienoa nähdä, kuinka he tekivät työtään. Mitä he toivat mukanaan omasta kulttuuristaan ja mitä mieltä he olivat meidän tekemisistä?”
”Oli hauska havaita, että vaikka kieli on eri ja kuviot ovat osalla heistä isommat, niin työ on sitä samaa. Hekin joutuvat pohtimaan, miten repliikit sanotaan ja ilmaistaan luonnollisesti”, Kataja pohti sarjan julkaisutilaisuudessa.
Ivalo-sarjan sarjan kaikki kymmenen jaksoa ovat katsottavissa Elisa Viihteestä.
Arvostettu yhdysvaltalainen viihdealan julkaisu Variety on julkaissut pitkän artikkelin Kaikki synnit -sarjasta. Kuusiosainen rikosdraama julkaistaan Elisa Viihteessä huhtikuussa 2019.
Elokuva-alan raamatuksikin tituleerattu lehti haastattelee jutussaan sarjan ohjaajaa Mika Ronkaista sekä Merja Akkoa, joka on käsikirjoittanut sarjan yhdessä Ronkaisen kanssa.
Kaikki synnit kuvattiin viime kesänä 100 kilometrin säteellä Oulusta. Artikkelissa kiinnitetään huomiota Pohjois-Pohjanmaan maisemiin.
”Katsoja saattaa odottaa lumisia maisemia Pohjois-Suomesta, mutta sen sijaan he saavat nähdä kesäisen auringon, reheviä ja vihreitä peltoja sekä kirkon torneja, jotka hallitsevat kylämaisemia. Sarjan tapahtumapaikkana oleva Varjakan kylä tuo mieleen Keskilännen, jossa vallitsee syvä uskonnollinen vakaumus”, Variety kuvailee.
Mika Ronkainen komppaa luonnehdintaa toteamalla, että sarja on kuvattu raamattuvyöhykkeellä, jossa uskonnolla on suuri merkitys.
”Visuaalisena ajatuksena ovat laajat luonnonmaisemat ja ahtaat mielenmaisemat. Sarja kuvattiin niin tasaisessa maastossa, että paikalliset kutsuvat 50 metrin kukkulaa vuoreksi”, Ronkainen heittää haastattelussa.
Variety nostaa esille myös Aino Viennan esittämän tunnuskappaleen sekä nordic noir -vaikutteet.
”Suomalaista verta ruotsalaisessa sydämessä”, ohjaaja Ronkainen tiivistää.
Hän kertoo myös, että sarjan toisen kauden käsikirjoitus on suunnitelmissa.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Rikoksia, ihmissuhteita sekä yhteisön ja yksilön suhdetta menneisyyteen ja erilaisuuteen pohtivan sarjan pääosissa nähdään Maria Sid, Johannes Holopainen ja Matti Ristinen.
Kaikki synnit on Göteborgin elokuvajuhlien tv-draamakilpailun Suomen ehdokkaana 30. tammikuuta pidettävässä palkintogaalassa. Arvostettu Nordisk Film & TV Fond -palkinto myönnetään parhaasta käsikirjoituksesta.
Vuonna 2013 Variety on valitsi elokuvaohjaaja Mika Ronkaisen mukaan ”10 Euro Directors to Watch” -sarjaan, joka esittelee lupaavimpia uusia eurooppalaisia elokuvantekijöitä. Ronkaisen dokumenttielokuva Laulu koti-ikävästä sai ylistävät kritiikit Varietyssa samana vuonna.
Suosittu romanttinen komedia Jättekiva saa jatkoa. Sarjan kuvaukset alkavat Helsingissä tänään 15.1. Elisa Viihteen alkuperäissarjan toinen tuotantokausi tulee katsottavaksi Aitio-ohjelmakirjastoon kesällä 2019.
Toisella kaudella Ullanlinnaan kotiutuneet lappilainen Aino (Anna Paavilainen) ja suomenruotsalainen Micke (Elmer Bäck) alkavat harkita perheen perustamista. Mahdollinen perheenlisäys nostaa pintaan molempien perheiden ja varsinkin Micken vanhempien, Lassen (Mats Långbacka) ja Gunnen (Ylva Ekblad), toiveet ja odotukset.
Kulttuurien erilaisuuksilla leikittelevä romanttinen komedia perustuu Niklas ja Karoliina Lindgrenin sekä Kris Gummeruksen alkuperäisideaan. Jättekivaa on verrattu ruotsalaiseen suosikkisarja Solsidaniin.
”Toisella kaudella pääsemme tutustumaan Ainoon ja Mickeen entistä lähemmin, sillä uusi elämänvaihe tuo yllättäviä tunteita ja arvoja esiin niin heistä kuin heidän lähipiiristäänkin. Luvassa on myös kaikenlaista hauskaa uusien henkilöiden kanssa. Tapaamme mm. Micken siskon Edithin ja varsin vauhdikkaan serkun Ponken. Käsikirjoittajat ovat jälleen tehneet huipputyötä”, Zodiak Finlandin tuottaja Sari Lempiäinen kertoo.
Elisa Viihde on julkaissut vuodesta 2014 alkaen 13 alkuperäissarjaa, joista uusimpia ovat Ivalo jaBullets. Tulevista alkuperäissarjoista on julkistettu rikosdraama Kaikki synnit ja vakoojatrilleri Nyrkki.
”Olemme hyvin iloisia siitä, että alkuperäissarjamme ovat nousseet Elisa Viihteen suosituimmiksi sisällöiksi – vuonna 2018 Elisa Viihde Aition viisi katsotuinta sarjaa olivat kaikki alkuperäissarjojamme. Yhä useammasta sarjasta, kuten erittäin pidetystä Jättekivasta, tehdään myös jatkokausia, mikä kertoo osaltaan sarjojen suosiosta”, toteaa Elisa Viihteen sisältöliiketoiminnan johtaja Ani Korpela.
”Kärsivällisyys ja tunneherkkyys”, ovat Joona Louhivuoren mielestä tärkeitä ominaisuuksia hyvälle elokuvaleikkaajalle.
Ajattele, että sinulle annetaan sata tuntia ennen näkemätöntä filmimateriaalia ja tehtäväsi on tiivistää se elokuvaksi. Tämä on elokuvaleikkaajan arkipäivää.
Joona Louhivuori on leikannut lukuisia pitkiä fiktio- ja dokumenttielokuvia, lyhytelokuvia ja tv-sarjoja. Viimeisimmät leikkaustyöt pitkien elokuvien saralta ovat Ilosia aikoja, Mielensäpahoittajaja Iron Sky The Coming Race.
Elokuva-ala alkoi kiinnostaa Louhivuorta 90-luvun lopulla.
”Olin töissä Kuopion Carrols`issa ja mietin mitä teen elämällä. Olin käynyt yliopiston elokuvakerhossa ja nähnyt siellä muun muassa Trainspottingin ja Viha-elokuvan. Vaikutuin näkemästäni ja sain inspiraation hakea Taideteollisen korkeakouluun opiskelemaan elokuvaleikkausta. Sillä tiellä ollaan”, Joona Louhivuori kertaa.
Leikkaajan työ on monelle katsojalle melko tuntematon ammatti. Leikkaamisessa on teknisesti kyse siitä, että kuvien ja äänten pituudet määritellään ja laitetaan tiettyyn aikajärjestykseen. Leikkaajan tehtävänä on tiivistää lopputuloksesta paras mahdollinen versio.”
Louhivuoren mukaan työ ei ole kovin teknistä, vaikka leikkaajan tuleekin hallita editointiohjelmia. Teknistä osaamista enemmän elokuvaleikkaajalta vaaditaan aistiherkkyyttä.
”Leikkaamisessa on pohjimmiltaan kyse tunteista ja kommunikaatiosta. Ihmisen tunteet vahvistuvat joukossa. Siksi leikkaaja ei lähde toteuttamaan käsikirjoitusta tai mitään muutakaan suunnitelmaa, vaan hänen tehtävänään on maksimoida katsojien tunteita”, Louhivuori luonnehtii.
Kuva: Katja Toivanen
Yhden pitkän elokuvan leikkaamiseen menee keskimäärin 60 työpäivää. Tästä ajasta leikkaaja istuu suurimman osan yksin työhuoneella.
”Useimmiten ohjaaja tulee mukaan prosessiin siinä vaiheessa, kun hänelle on jotain näytettävää. Koitan luonnostella ensimmäisen version omin neuvoin, jotta ohjaaja pystyy näkemään tärkeät asiat kokonaisuudessa. Sitten tyypillisesti jatkamme töitä enemmän yhdessä, edeten askel askeleelta kohti tarkempia yksityiskohtia.”
Louhivuoren suhde elokuviin on hyvin ammattisidonnainen. Hänellä ei ole elokuvaharrastajataustaa. Ennen kaikkea hän kokee olevansa elokuvakatsojan edustaja. Hän ei käy kuvauksissa, jotta illuusio elokuvasta ei rikkoontuisi.
Jokainen leikkaus on tekijän oma näkemys tarinasta. Leikkaamalla voi pelastaa huonon tai vastaavasti pilata mielenkiintoisen elokuvatarinan. Käytännössä liika leikkaaminen saattaa johtaa siihen, että lopputulos on niin nopearytminen tai sekava, että katsoja tipahtaa kärryiltä.
Monet ohjaajat tapaavat ottaa useita ottoja samasta kohtauksesta. Niinpä yhdestä kohtauksesta on mahdollista leikata erilaisia versioita.
Työ vaatii pitkää pinnaa ja paineensietokykyä.
”Tärkeätä on kestää keskeneräisyyttä. Elokuvan voi leikata millä tavoin tahansa. Ei ole oikeata tai väärää tapaa. Se on tavallaan ammatin viehätys, että voi tutkiskella sydäntään ja käyttää luovuuttaan.”
Ohjaajalla ja tuottajalla on lopullinen päätäntävalta julkistettavaan leikkaukseen.
”Lähden ajatuksesta, että viisaita päätöksiä tehdään yhdessä. Koitan tehdä parhaani hyvän lopputuloksen eteen.”
Yksi Louhivuoren viimeisimmistä leikkaustöistä on Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuva. Sitä leikatessaan hän vaikuttui suuresti Satu Tuuli Karhun ja Heikki Kinnusen roolisuorituksista. Väkevät roolisuoritukset vaikuttivat myös elokuvan leikkaukseen.
”Mieleeni jäi kohtaus, jossa Karhun esittämä Sofia synnyttää. Hetki oli niin todellinen ja vaikuttava, että jätimme siitä paljon leikkaamatta. Samoin teimme kohtauksessa, jossa hän soittaa isälleen ja kertoo olevansa raskaana.”
”Molemmissa esimerkeissä leikkaamatta jättäminen oli kiehtovaa. Näyttelijälle ja tilanteille annettiin enemmän tilaa. Lopulta kuitenkin elokuvassa kyse on todellisuuden tallentamisesta. Jos saadaan poimittua hieno hetki, niin sitä ei saa rikkoa.”
Kuvitteelliseen St. Bonaventuren sairaalaan sijoittuvan sarjan toisen tuotantokauden kymmenen ensimmäistä jaksoa ovat nyt katsottavissa yksinoikeudella Elisa Viihteen Aitiossa
The Good Doctor perustuu eteläkorealaiseen, vuonna 2013 startanneeseen samannimiseen lääkärisarjaan. Sarjan esittäminen alkoi Yhdysvalloissa ABC-kanavalla 25. syyskuuta 2017. Toinen kausi sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa loppuvuodesta 2019.
Pääosassa on Freddie Highmore, joka esittää autistista nuorta kirurgia Dr. Shaun Murphyä. Hänellä on hämmästyttävä kyky nähdä mielessään ”potilaan läpi” ja ennakoida kirurgiset toimenpiteet visuaalisena kaaviona.
Hän muuttaa pieneltä maaseutukylältä suurkaupunkiin ja hakee töitä sairaalan kirurgiselta osastolta. Lentoasemalla sattuva tapahtuma tekee hänestä kansallisen tv-julkkiksen. Lääkäripulasta kärsivän San Jose St. Bonaventure -sairaalan on palkattava hänet töihin – osin imagosyistä.
Freddie Highmore, joka sai roolistaan parhaan näyttelijän Golden Globe -ehdokkuuden. Menestyssarja on palkittu Humanitas Prizen parhaana pilottina, ja vuoden 2018 Rockie Awardseissa sarja sai parhaan melodraaman palkinnon sekä The Hollywood Reporter Impact Awardin.
Koukuttava lääkärisarja nousi avauskaudella katsotuimpien draamasarjojen joukkoon muun muassa Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja Australiassa.
Ensimmäisen kauden jaksot keräsivät noin 10 miljoonaa katsojaa Yhdysvalloissa.
Sarjassa on scifi-sarjoista tuttuja visuaalisia elementtejä. Vastaavana tuottajana toimiva, muun muassa Lost-sarjassa näytellyt Daniel Dae Kim tarjosi alun perin sarjaideaa CBS-kanavalle, mutta yhtiö hylkäsi tarjouksen. Lopulta syöttiin tarttui Sony Pictures Television, joka tuotti sarjan ABC-kanavalle.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Sarjan kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2017 Kanadan Vancouverissa. Päätapahtumapaikkana on kuviitteellinen San Jose St. Bonaventure -sairaala. Sen kulisseina toimii Surreyn kaupungintalo Kanadassa. Toisen kauden päätösjakso esitetään Yhdysvalloissa 4. helmikuuta 2019. Jakso on kuvattu Castle Fun Park -huvipuistossa Kanadassa.
Pääosaa esittävä Higmore sai roolistaan parhaan näyttelijän Golden Globe -ehdokkuuden. Hän aloitti kuvaukset vain kolme päivää Bates Motel -sarjan kuvausten päättymisen jälkeen. Hänet tunnetaan muun muassa rooleistaan elokuvissa Finding Neverland – tarinan lähteillä ja Jali ja suklaatehdas,
Yksi sarjan tuottajista, David Shore, tuotti myös suosittua House -sairaaladraamaa.
BlacKkKlansman. Ohjaus: Spike Lee. Pääosissa: John David Washington, Adam Driver. 135 min. K12.
Ron Stallworth (John David Washington) ja Flip Zimmerman (Adam Driver) soluttautuivat 1970-luvulla poliisin peiteoperaatiossa Ku Klux Klanin Coloradon jaostoon. Erikoisen ja erityisen vaarallisen tehtävästä teki se, että Stallworth oli musta ja Zimmerman juutalainen.
Tarina voisi olla epäuskottavan tusinakomedian käsikirjoituksesta, mutta kyseessä on tosipohjainen ja kantaaottava rikosdraama. Spike Lee palaa BlacKkKlansmanissa aiheisiin ja teemoihin, joista hänet parhaiten tunnetaan (Do the Right Thing, 1989; Malcolm X, 1992). Viittaukset blaxtoitaatioon ja D. W. GriffithinKansakunnan syntyyn (1915) muistuttavat puolestaan elokuvan voimasta rodullisen identiteetin tai rasististen ajatusten vahvistajana.
Lee on aikaistanut kuvaamiaan tapahtumia miltei kymmenellä vuodella saadakseen mahdutettua mukaan Vietnamin sodan ja Mustat pantterit. BlacKkKlansman ei kuitenkaan kerro pelkästään menneestä vaan myös nykypäivän Yhdysvalloista. Toisaalta sen satiiriset piirteet syövät draaman jännitystä, toisaalta alleviivaa tyyli huumorin iskevyyttä. Tästäkin huolimatta kyseessä on paras Spike Leen elokuva pitkiin, pitkiin aikoihin. Vaikuttaakin ilmeiseltä, ettei Lee halua ensisijaisesti viihdyttää vaan avata katsojien silmiä epäkohdille.
Ikään kuin dialogiin ujutetut Donald Trumpin sloganit ja ensi-illan ajoittaminen Charlottesvillen mellakoiden vuosipäivään eivät olisi riittäneet, on lopuksi luvassa uutiskuvaa kyseisestä kuolonuhrin vaatineesta mielenilmauksesta ja Trumpin antamista, siihen liittyneistä idioottimaisista kommenteista. Ratkaisu on samankaltainen kuin Lars von TrierManderlayssa (2005) mutta ei nyt herätä yhtä syvää harmitusta. Harry Belafonten ja Alec Baldwin monologit sen sijaan toimivat niin hyvin, etteivät tunnu irrallisilta.
Jasper Pääkkönen tekee ison sivuosan vihaisena ja arvaamattomana rasistina. Roolissa on paljon samaa kuin hänen ensimmäisessä kansainvälisessä elokuvaroolissaan brittiläisessä Jet Trashissa (2016) – se on nyt vain isompi ja onnistuneempi.
Luovan keskiluokan ongelmia kuvaava Tyhjiö on mustavalkoisuudestaan huolimatta kotimaisen elokuvavuoden 2018 väriläiskä.
Tyhjiö. Ohjaus: Aleksi Salmenperä. Pääosissa: Tommi Korpela, Laura Birn. 97 min. K12. 2018.
Jos unohdamme Anssi Mänttärin (mikä tosin on vaikeaa), luuraa suomalaisen indie-elokuvan taustalla useimmiten innostuneita harrastajia tai uransa alussa olevia tekijöitä. Aleksi SalmenperänTyhjiö on tässäkin suhteessa poikkeuksellinen kotimainen, sillä elokuvasäätiön tuotantotukea vaille jääneen elokuvan taustalta löytyy maamme parhaimmistoon kuuluvan ohjaajan ohella muutoinkin nimekäs tekijäryhmä.
Tyhjiö syntyi talkoohengessä neljän vuoden aikana muiden töiden lomassa; Salmenperältä tuona aikana valmistuivat mainiot Häiriötekijä (2015) ja Jättiläinen (2016). Miksikään sivutyöksi Tyhjiötä ei silti sovi kutsua, ainoastaan erilaiseksi.
Niin pää- kuin sivuosat edustavat vahvaa näyttelijäosaamista. Kenties raikas, hauska, improvisaatiota muistuttava ja ”uuden aallon” mieleen tuova lopputulos juontaa osittain tuotantopaineista ja ahtaista aikatauluista vapautumisesta.
Viisi vuotta tyhjää näyttöä tuijottanut, itsekritiikkinsä ja pelkojensa halvaannuttama Eero (Korpela) on päärooleista koomisempi. Hänen huonoa performanssitaidetta muistuttaville, epätoivoisille työskentelymetodeilleen tarjoaa kliseisen, neromyytistä ammentavan vastaparin lappilainen menestyskirjailija (HPBjörkman), joka synnyttää klassikoita sähköttömässä pirtissään viinan voimalla. Birnin rooli on vakavampi sivutessaan pinnalla olevaa keskustelua naisen asemasta elokuvamaailmassa, jossa äitiys, yksityisyys ja kansainvälinen ura eivät tunnu mahtuvan samaan yhtälöön.
Käsikirjoituksen rakentuminen hitaasti pala palalta on kuljettanut elokuvaa yllättäviin suuntiin, ja esim. Birnin raskaus ja Korpelan rooli saksalaiselokuvassa on hyödynnetty kiinnostavasti. Yhtymäkohdat tekijöiden elämään, julkkisten cameot sekä mustavalko- ja värikuvan vuorottelu korostavat todellisuuden ja fiktion häilyvää suhdetta. Kerronnassa painottuvat dialogin sijaan kuvat ja leikkaus, hetkittäin miltei montaasin tavoin. Talmud Beachin musiikki tekee hienosta kokonaisuudesta entistäkin nautittavamman.
Elisa Viihteessä huhtikuussa 2019 ensi-iltansa saava Kaikki synnit -rikosdraama on palkittu tänään Göteborgin elokuvajuhlien tv-draamakilpailussa parhaasta käsikirjoituksesta.
Palkinnon saivat Merja Aakko ja Mika Ronkainen, joka on myös ohjannut kuusiosaisen sarjan.
Kahdenkymmenen tuhannen euron Nordisk Film & TV Fond -palkinnosta kilpaili yhteensä kuusi draamasarjaa Suomesta, Tanskasta, Islannista, Norjasta ja Ruotsista. Voittajan valitsi ammattilaisraati.
Göteborgin elokuvajuhlat on Pohjoismaiden tärkein elokuvafestivaali, joka järjestetään 25.1.–4.2.2019 jo 42. kerran.
Pohjois-Suomeen sijoittuva Kaikki synnit on psykologinen rikosdraama. Ihmissuhteita sekä yhteisön ja yksilön suhdetta menneisyyteen ja erilaisuuteen pohtivan sarjan pääosissa nähdään Maria Sid ja Johannes Holopainen.
Kaikki synnit kuvattiin Oulun seudulla viime kesänä. Katso alta raportti kuvauksista.
Mielensäpahoittajan toinen elokuva on ensimmäistä onnistuneempi.
Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja. Ohjaus: Tiina Lymi. Pääosissa: Heikki Kinnunen, Satu Tuuli Karhu, Jani Volanen, Elina Knihtilä. 118 min. K12. 2018.
Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja hapuili kansamme sydämiin ensin Antti Litjan tulkitsemina radiomonologeina. Sittemmin hahmo jatkoi valitustaan sanomalehtiteksteissä, pakinamaisissa kirjoissa, äänikirjoissa, näytelmäsovituksissa ja lopulta Dome Karukosken elokuvasovituksessa.
Hahmon taloudellinen nerokkuus piilee siinä, että se huvittaa sekä nostalgian huuruisessa, paremmassa menneessä rypeviä että hahmossa oman isoisänsä tai vanhempansa koomisia piirteitä näkeviä. Lempeät piikit osuvat melko tasapuolisesti niin konservatiivisiin jääriin kuin nykymaailman kotkotuksiin.
Ensimmäisessä elokuvassa Mielensäpahoittaja matkusti kaupunkiin urasuuntautuneen miniänsä vieraaksi. Ilosia aikoja, Mielensäpahoittajassa kulttuurinen konflikti rakentuu siitä, että vanhuksen 17-vuotias pojantytär (Satu Tuuli Karhu) saapuu yllättäen kylään. Mielensäpahoittaja on juuri jäänyt leskeksi ja menettänyt elämänhalunsa siinä määrin, etteivät edes omasta maasta nostettu peruna tai Olavi Virta pysty sitä palauttamaan.
Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja on Karukosken sovitusta onnistuneempi. Tiina Lymin ohjaus ja käsikirjoitus kulkevat komediasta kohti draamaa korostaessaan Mielensäpahoittajan tunteellista puolta äksyyden sijaan.
Asetelma näkyy myös Kinnunen tulkinnassa. Vaikka hänen Mielensäpahoittaja kulkee suupielet alaspäin kuin vääpeli Körmy ikään, on se Litjan esittämään hahmoon verrattuna monivivahteisempi yhdistelmä karheaa ulkokuorta ja lämmintä sydäntä. Samalla Mielensäpahoittaja on muuttunut kirjallisesta karityyristä kohti yksilöllisempää olentoa.
Erityisesti Kinnusen ja Sulevi Peltolan, jolla oli pieni rooli jo edellisessä Mielensäpahoittaja-elokuvassa, yhteiset hetket valkokankaalla ovat mieltä lämmittäviä.
Jani Volanen nähdään jälleen takakireänä ja negatiivisena miehenä. Roolin tuttuudesta on hänen kohdallaan vaikea valittaa, sillä maastamme tuskin löytyy parempaa tulkitsijaa turhantärkeän nillittäjän saappaisiin.
Elokuussa saa ensi-iltansa Elisa Viihteen uusi alkuperäissarja Maanantai, jonka kuusi jaksoa kertovat kukin oman, itsenäisen tarinansa.
Maanantai vie katsojan tilanteisiin, joissa tavallinen arki saa odottamattoman käänteen ja nyrjähtää sen seurauksena sijoiltaan absurdeillakin tavoilla.
Komediasarjan ohjaa Samuli Valkama ja näyttelijöinä ovat muun muassa Jussi Vatanen, Jarkko Niemi, Pihla Penttinen, Matleena Kuusniemi, Antti Virmavirta, Ulla Tapaninen, Amos Brotherus, Julia Lappalainen, Shirly Karvinen, Aamu Milonoff ja Elias Westerberg.
Sarjan ovat TACK Filmsille luoneet pitkän linjan käsikirjoittajat John Lundsten ja Melli Maikkula.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Samuli Valkama ohjaa Maanantai-komediasarjan. jonka Hänen aiempia ohjauksia ovat Saattokeikka- ja Hulluna Saraan -elokuvat, viihdesarja Putous sekä Elisa Viihteen alkuperäissarja Kolmistaan.
”Maanantai-sarjan tyyli puhkuu ihanaa outoutta, jota on kiehtovaa päästä toteuttamaan. Tavoittelemme mahdollisimman elokuvallista lopputulosta”, kertoo ohjaaja Samuli Valkama,-
”Olemme todella iloisia päästessämme luomaan Elisa Viihteen kanssa Maanantaita. Halusimme luoda aidosti erilaisen komediasarjan. Maanantain jaksot voi katsoa itsenäisinä tai peräkkäin, jolloin koko sarjasta muodostuu oma, yllättävä pienoistodellisuutensa. Olemme äärettömän ylpeitä koko tiimistä ja iloisia siitä, että he lähtivät mukaan toteuttamaan tätä kunnianhimoista sarjaa. Erityiskiitos kuuluu näkemykselliselle ohjaajallemme Samuli Valkamalle sekä kotimaista kärkeä edustavalle näyttelijäkaartillemme, kommentoivat sarjan käsikirjoittaneet ja tuottaneet John Lundsten ja Melli Maikkula.
McEwanin romaanin filmatisointi pyrkii tiivistämään murroskauden hengen.
Rannalla. Ohjaus: Dominic Cooke. Pääosissa: Saoirse Ronan, Billy Howle, Anne-Marie Duff. 110min. K12.
Ian McEwanin romaaniin perustuva Rannalla sijoittuu 1960-luvun Britanniaan ja nuhjuiseen merenrantahotelliin, jossa nuoripari valmistautuu hääyöhön. Tunnelma liian aikaisin tarjoillun ja kehnon illallisen aikana on hermostunut ja väkinäinen. Ja kun on aika siirtyä ounasteltuun kohokohtaan, se muuttuu entistä ahdistuneemmaksi.
Florence (Saoirse Ronan) on lupaava viulisti, Edward (Billy Howle) tietokirjailijan urasta haaveileva historian opiskelija. Pari vaikuttaa epäsuhtaiselta niin käytöstapojensa, luokkataustansa kuin musiikkimakunsa suhteen, mutta todelliset ongelmat ovat syvemmällä. Nekään eivät olisi ylipääsemättömiä, elleivät huono itsetunto ja vaikenemisen kulttuuri niistä sellaisia tekisi.
1960-luvun seksuaalisen vapautumisen ja nuorisokulttuurin iloisemmat sävelet eivät kantaudu nuorenparin kalseaan hääsviittiin, jonka kokolattiamatossa löyhkää viktoriaanisen tapakulttuurin tunkkaisuus.
Florencen ja Edwardin voi nähdä brittiläisen konservatiivisuuden ja kasvatuksen uhreina, jotka ovat opetelleet petipuuhat kirjan sivuilta ja muokanneet valintansa haaveidensa sijaan yhteiskunnan normien ja odotusten mukaisiksi. Molemmat kärsivät kokemattomuudesta, häpeästä ja keskustelutaitojen puutteesta, mutta Florencen kohdalla vihjataan myös vakaviin lapsuuden traumoihin.
Avainkohtauksessa Chesil Beachin rannikosta rakennetaan komeaa mutta niin metaforista ympäristöä, että se on selittää itsensä puhki. Suurin moite koskee kuitenkin kahta jälkinäytöstä, joita ei romaanista löydy. Aikahypyistä jälkimmäinen rikkoo siirappisuudessaan ja odotuksenmukaisuudessaan elokuvan tyylin ja tunnelman.
Teatteriohjaajana tunnetun, aiemmin William Shakespearen näytelmien tv-sovituksia ohjanneen Dominic Cookin varsinainen esikoiselokuva on kaikesta huolimatta pääpiirteissään tasokas brittidraama, joka rakentuu erityisesti pääosaparin roolisuorituksille ja Sean Bobbittin kuvaukselle.
Brittiläisen kulttisarjan The Officen suomalainen versiointi Konttori on edennyt ansaitusti kolmannelle kaudelle. Mesta.net katsoi ennakkoon kolme uutta jaksoa.
Konttori-sarja on osoittanut, että konttoria ei ole karvoihin katsomista. Jokainen toimisto on vitsin arvoinen ja pienelläkin työyhteisöllä on iso sielu. JSarjan myötä on käynyt selväksi, ettävVarsinkaan tämän konttorin ja sen johtajan Pentti Markkasen (Sami Hedberg) kaapit eivät ole järjestyksessä.
Vaikka kolmoskausi on entistä vahvemmin ”Markkanen-show”, näyttelijöiden ydinryhmä on onneksi pysynyt suurinpiirtein samana. Markkasen siipimies, konttorin pikkunatsi ja suoraselkäinen nipottaja Jaakko (Antti Heikkinen) on nostanut profiiliaan ja muodostaa varsinaisen ”mammutti posliinikaupassa” –kaksikon Markkasen kanssa. Ei niin mitätöntä asiaa, etteikö Jaakko onnistuisi kärjistämään siitä härkäsen. Pyry Äikään luonnostelema Timo on hieman menettänyt terävintä kieltään. Linda Wiklundin esittämä toimiston blondi on ihmissuhdekuvioiden muutosten johdosta lievästi tuuliajolla. Vera Kiiskisen pikkupomo on puolestaan edelleen miellyttävän hapan ja ehdottoman sanavalmis ilmestys.
Anna Fredriksson (Linda Wiklund), Sanna (Kaisla Puura) ja Leyla (Ushma Karnani) nähdään Leskisen paperin toimistotyöläisinä myös kolmannella kaudella.
Mazdak Nassirin esittämän Farzinin avulla saadaan aikaiseksi kolmannen kauden neljännessä jaksossa hillitön tapahtumien vyöry. Varsinaisista uusista naamoista ei kolmen ennakkojakson perusteella saada vielä parhaita tehoja irti. Rami Rusisen esittämä hahmo sopii parhaiten töksäyttelevien Konttorilaisten porukkaan. Parhaiten uusista hahmoista tilan ottaa haltuun Antti Reinin esittämä myyntijohtaja Kristian.
Kolmannen kauden kolmannessa jaksossa Markkasen reviirille astuu uusi sonni myyntijohtaja Kristianin muodossa. Markkasen, relaxoituneen konttoriviihdyttäjän, on vaikea sulattaa toista alfaurosta ja huumorimiestä konttorissaan. Vaikka Reinin esittämä Kristian on mutkattoman karismaattinen, Sami Hedberg –show Markkasen hahmossa pyörii sujuvasti kuin Linnanmäen maailmanpyörä. Vaikka Markkasen roolia ei korosteta, hahmo hallitsee onnistuneen käsikirjoituksen ansiosta jokaista kohtausta. Kolmannessa jaksossa Markkasen imitaatioshow vetää konekivääritulituksellaan vedet silmiin ja jakson edetessä sorkitaan myös pikkutuhmien juttujen aina huvittavaa hetteikköä. Tilannekomiikalle annetaan tilaa kasvaa ja kukkia.
Konttorin katsomiskokemuksessa parasta on Markkasen lumipalloefektimäinen taito päästää suustaan epäkorrekteja lauseita, joista kehittyy parhaimmillaan hallitsematon tapahtumien jatkumo. Myötähäpeän tunne on suuri ja väistämätön. Sami Hedberg onnistuu pitämään kortit piilossa, mies ei tyrkytä tai tarjoa jatkuvia yläkoukkuja. Vitsi putoaa puolihuolimattomasti ja iso osa komiikkaa on juuri Markkasen epäsovinnaisessa persoonassa. Jokaiseen suuntaan kumartava yes-mies tulee väkisinkin pyllistäneeksi vastakkaiseen suuntaan. Konttorin vitsiniekka ei tajua olevansa itse työpaikan suurin vitsi ja heikoin lenkki.
Markkasen käyttäytymistä voisi hyödyntää havainnointivälineenä johtamiskoulutuksessa. Miksi pomon ei tule käyttyä näin – tai yleensä kenenkään. Markkanen on varsinanen antihahmo – mies, joka sanoo sen, minkä jokaisen tekisi mieli sanoa…jos uskaltaisi. Tai jos ei omaisi minkäänlaista sisäistä suodatinta.
Norsu toimistossa. Neljännessä jaksossa saadaan aikaiseksi todellinen maahanmuuttajamylläkkä ja mielensäpahoittajien kannattaa olla varuillaan. Asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Pekka Markkasen suusta putoilevat lauseet ovat aseita, jotka suuntautuvat miestä itseään vastaan. Myös Markkasen vahtikoira Jaakko osoittaa jokaisen konttorin vitsauksen voiman – sovellettu totuuus ja valeuutinen toimii aina yhteisöstä riippumatta. Mitä muutakaan poliisin etsimä maahanmuuttaja voisi olla kuin vakooja. Kun Markkasen suuhun annettaan sanoja kuten natsit, suvakit ja keskitysleiri, lopputulos ei ole sovinnaista mutta kutkuttelee varmasti nauruhermoja.
Jakson kuluessa Markkanen pyllistää jokaiseen suuntaan ja osoittaa täydellisen selkärangattomuutensa onnistuen vielä loukkaamaan sanoillaan puolta valtakuntaa, mutta siitäkään huolimatta Markkanen ei huomaa itse mitään ihmeellistä. Erityiskiitokset kuuluvat käsikirjoitajille vaativan aiheen onnistuneesta käsittelystä. Kun suurennuslasin alle nostetaan (virnuilevan satiirin muodossa) kansakuntaa jakava maahanmuutto, taiteilu keskikaistalla ilman oman puolen valintaa on hankalaa mutta hedelmällistä.
Konttorin kolmas kausi vaikuttaa kolmen jakson perusteella onnistuneelta. Kaksi kautta on harjoiteltu ja kolmannella kaudella nostetaan kierroksia.
Romanttisen komediasarjanJättekivan toinen kausi tulee katsottavaksi Elisa Viihde Aitioon kesällä 2019. Mesta.net piipahti sarjan kuvauksissa Helsingissä.
Herttoniemessä sijaitsevaan studiohalliin on lavastettu Lassen ja Gunilla koti. Asunto on kalustettu hienoilla huonekaluilla ja seinillä on hienoja taideteoksia. Pöydässä on ruuan tähteitä ja viinilaseja.
Klap ja kamera käy. Kohtauksessa käsitellään asiaa, joka koskettaa lähes kaikkia nuoria pareja: perheenperustamista.
Kohtauksessa ovat mukana myös Micken (Elmer Bäck) ja Ainon (Anna Paavilaisen) esittämä nuoripari. Mahdollinen perheenlisäys nostattaa tunteita pintaan.
Elmer Bäck ja Anna Paavilainen nähdään jälleen Micken ja Ainon rooleissa. Sarjan peruskuvio pysyy samana, mutta mukana on muutama uusi hahmo.
Jättekiva ensimmäinen kausi kuvattiin aidossa kerrostalossa Helsingin Ullanlinnassa. Nyt kuvaukset tehdään Herttoniemessä sijaitsevalla studiolla.
”Kameran käydessä ei tule ajatelleeksi, että kuvataan kulisseissa. Studion hyvä puoli on se, että täällä on enemmän tilaa tehdä töitä ja viettää taukoa”, Anna Paavilainen sanoo.
Jättekivan toisen kauden ohjaa ensimmäisen tapaan Niklas Lindgren, joka on myös sarjan pääkäsikirjoittaja. Lindgrenin mukaan Jättekivan ensimmäinen kausi sai hyvän vastaanoton
”Kun sarja on luotu, niin toiselle kaudelle on kiva hakea uusia sävyjä. Jättekivan toinen kausi on hieman vakavampi ja dramaattisempi kuin ensimmäinen, joskin se on edelleen selkeä komediasarja. Lisäksi kakkoskausi on jatkuvajuonisempi ja kokonaiskaareltaan kunnianhimoisempi. Ensimmäisen kauden jaksot olivat melko irrallisia”, Lindgren luonnehti kuvaustauolla.
”Suomen Solsidaniksi” nimetty Jättekiva leikittelee toisellakin kaudella perhekulttuurien erilaisuuksilla. Aino on kotoisin Lapista ja Micke suomenruotsalaisesta porvariperheestä.
”Olen kuullut suomenruotsalaisilta, että he ovat tykänneet sarjasta. Sarjan aihepiiri liippaa läheltä omaa arkeani, koska kaksikielisyys on läsnä elämtässäni joka päivä”, Micken isää näyttelevä Mats Långbacka kertoo.
Niklas Lindgren on kehitellyt kauden tapahtumat puolisonsa, käsikirjoittaja Karoliina Lindgrenin kanssa. Sarjan muut käsikirjoittajat ovat Anna Brotkin ja Kris Gummerus.
Jättekivan toista kautta on kuvattu myös Espoon edustalla saaressa sekä Helsingin kahviloissa ja leikkipuistoissa.
Ylva Ekblad esittää Jättekiva-sarjassa Micken äitiä, suomenruotsalaista hienostorouvaa Gunillaa.
Päihderiippuvainen miestähti auttaa jälleen kerran naisen huipulle ennen omaa romahdustaan.
A Star Is Born. Ohjaus: Bradley Cooper. Pääosissa: Lady Gaga, Bradley Cooper. 136 min. K12.
On alkoholisoitunut mies, joka on viihdetaivaan huipulla. 2. On lahjakas nainen, joka haaveilee tähteydestä. 3. Mies ja nainen rakastuvat. 4. Heidän uransa alkavat kulkea eri suuntiin.
Äkkiseltään ajattelisi, ettei edellä kuvattu juonikuvio ole kovin erikoinen. Mutta jotain erityistä siinä lienee, sillä samasta asetelmasta on tehty jo neljä A Star Is Born -nimistä elokuvaa, lukuisista variaatioista puhumattakaan.
Vuoden 1937 melodraamassa Janet Gaynorin esittämä maalaistyttö pyrki elokuvatähdeksi, ja myöhemmin kaava toistui Judy Garlandin tähdittämässä musikaalissa (1954). Vuoden 1976 versiossa pääparin muodostivat Kris Kristofferson ja Barbra Streisand, mutta tapahtumat sijoitettiin nyt musiikkimaailmaan.
Uusin A Star Is Born tarjoaa pääosanesittäjilleen mahdollisuuden osoittaa monipuolisuuttaan. Se on paitsi Stefani Germanotta alias Lady Gagan ensimmäinen iso elokuvarooli myös Bradley Cooperin esikoisohjaus. Molemmat olivat mukana tekemässä myös elokuvan musiikkia.
Alkoholin marinoima kantrirokkari Jackson Maine (Cooper) kärsii tinnituksesta ja kodittomuudesta sanan vertauskuvallisessa merkityksessä. Hän on juuri sellaisen rentun perikuva, johon joillakin naisilla on kuulemma taipumus retkahtaa. Jälkimmäistä edustaa Ally (Gaga), jonka ura lähtee nousuun, mutta hintana ovat kärsiminen aviomiehen päihdeongelmista ja tuotantoportaan muotteihin sopeutuminen.
A Star Is Born toistaa kaavan, jossa kuuluisuus näyttäytyy nollasummapelinä: tähden syttyessä toisen on sammuttava. Melodraaman ja musikaalin yhdistelmä kulkee kovin tuttuja polkuja mutta tekee sen keskimääräistä Hollywood-romanssia koskettavammin ja taitavammin.
Lady Gagan lauluääni ei yllätä ketään, mutta Bradley Cooper on kitaristina ja laulajana iloinen yllätys. Hän on onnistunut tuottamaan lauluääneensä uskottavasti vuosien keikkailun ja hotellihuonekittauksen hiekkapaperin vaikutukset.
Kappaleet ovat pääosin radiosoittoon sopia ja helposti unohtuvia. Niistä onnistunein on elokuvassa kolme kertaa kuultava Shallow, jota Lady Gaga oli sanoittamassa ja jonka tuottajana hän toimi. Se palkittiin parhaan kappaleen Oscarilla, Golden Globella ja Critics’ Choicella.
Elisa Viihteen 1950-luvulle sijoittuva vakoojatrilleri Nyrkki (Shadow Lines) on valittu ainoana suomalaissarjana mukaan MIPTV-konferenssin draamatapahtumaan (MIPDrama Buyers Summit) Cannesiin, jossa näytetään tänä vuonna 10 sarjaa.
Tuotantovaiheessa oleva Nyrkki esitellään johtaville tv-sarjojen ostajille MIPDrama Buyers Summitissa 7.4.2019 osana tv-alan merkittävää vuosittaista MIPTV-konferenssia.
”Oli ihana kuulla, että Nyrkin materiaali on vakuuttanut kansainvälisen raadin. Meillä oli jo kuvauksissa olo, että nyt syntyy jotain erilaista ja toimivaa. Palaset loksahtivat kohdilleen. Nyrkkiä on ollut ilo kuvata ja uskon, että se ilo ja tekijöiden ammattitaito on tarttunut myös materiaaliin”, kommentoi Nyrkki-sarjan pääohjaaja AJ Annila.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen…
AJ Annila toimii Nyrkin pääohjaajana.
Esittelytilaisuuteen pääsevät sarjat valitsee ammattilaisraati, joka painottaa valinnassaan käsikirjoituksen ja tuotannon laatua, omaperäisyyttä sekä maailmanlaajuista kiinnostavuutta.
Viime vuonna Elisa Viihteen alkuperäissarjoista mukaan pääsivät Bullets ja Ivalo, joista Bullets äänestettiin vuoden kiinnostavimmaksi draamasarjaksi ja palkittiin Coup de coeur -palkinnolla.
”Elisa Viihteen alkuperäissarjat ovat herättäneet myös kansainvälistä kiinnostusta. Viime syksynä julkaistu Bullets ja parhaillaan tuotannossa oleva Kaikki synnit on palkittu kansainvälisesti. On upeaa olla mukana kehittämässä suomalaista draamatuotantoa kansainväliselle tasolle”, Elisa Viihteen sisältöliiketoiminnan johtaja Ani Korpela iloitsee.
Myös Elisa Viihteen alkuperäissarja Kaikki synnit palkittiin tammikuussa Göteborgin elokuvajuhlien tv-draamakilpailussa parhaasta käsikirjoituksesta. Sarja tulee katsottavaksi Elisa Viihteen Aitioon huhtikuussa 2019.
Kymmenosainen Nyrkki-sarja tulee katsottavaksi Elisa Viihteen Aitioon syksyllä 2019. Mesta.net vieraili sarjan kuvauksissa syksyllä. Lue juttu alta:
Kuusiosainen espanjalainen Gigantes -sarja kertoo rikollisperheestä, huumekaupasta sekä poliisin ajojahdista Madridin maanalaisessa maailmassa, jossa väkivaltaa ei kaihdeta.
Gigantes sai ensi-iltansa Espanjassa viime vuonna ja se nousi suureen suosioon. Jatko-osa julkaistaan Espanjassa nähtäväksi tänä keväänä.
Sarjan ensimmäinen kausi puolestaan leviää maailmalla ripeästi ja sen Suomen-ensi-ilta on Elisa Viihde Aitiossa keskiviikkona 20.3.2019.
Suomen kanssa samaan aikaan Gigantes on tulossa nähtäville muun muassa Australiassa, Italiassa, Latinalaisessa Amerikassa, Puolassa, Sveitsissä, Venäjällä ja Yhdysvalloissa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen…
Palkittujen espanjalaisohjaajien Enrique Urbizun ja Jorge Doradon ohjaama sarja kertoo Guerreron perheestä, joka on hallinnut vuosikymmeniä huumekauppaa niemimaan ja muun Euroopan välillä.
Nyt perhe kohtaa todellisen haasteen. Vanhin poika Daniel vapautuu vankilasta 15 vuoden tuomion jälkeen ja haluaa saada takaisin paikkansa perheessä. Kun taistelu perheen johtoon nousemisesta alkaa, rajoja tai veljeyttä ei tunneta.
Michel Gaztambiden, Miguel Barrosin ja Enrique Urbizun käsikirjoittaman sarjan on tuottanut Movistar+ yhdessä Lazona Produccionesin kanssa.
Pieniä suuria valheita. Ohjaus: Matti Kinnunen. Päärooleissa: Mikko Nousiainen, Niila Nousiainen. 95 min. K7.
Pieniä suuria valheita alkaa tutunoloisella jaksolla, jossa alkutekstit kuvitetaan automatkalla kohti uutta määränpäätä. Perillä Harria (Mikko Nousiainen) ja hänen poikansa Simoa (Niila Nousiainen) odottaa karu, sisustamattoman vuokra-asunto. Tunnelma henkii pikemminkin pakoa menneestä kuin uuden alkua.
Harri on saanut suojatyöpaikan kunnan seurakunnasta, Simo yrittää sopeutua uuteen yläasteeseen. Kummallekin uusi ympäristö tuottaa vaikeuksia kaksikon joutuessa kyläyhteisön silmätikuiksi.
Harmaaketo kuvataan ahdistavana tuppukylänä, joka on rakentunut kirkon, kodinkonekaupan ja koulun ympärille. Jo kaavoitukseen pelkistyy maalaiskomedioista tuttu rakenne, jossa asioista päättää pieni, tässä tapauksessa kirkkoherran (Seppo Halttunen), yrittäjän (Santtu Karvonen) ja rehtorin (Jose Viitala) muodostama, ”hyvä veli” -verkosto.
Pieniä suuriavalheita on käsikirjoittaja-ohjaaja Matti Kinnusen toinen pitkä elokuva. Yhteistä hänen edelliseen elokuvansa Miss Farkku-Suomen (2012) kanssa ovat ulkopuolisuuden ja sopeutumisen vaikeuden kuvaus sekä pohjoisen periferian henkinen taantuneisuus.
Mutta siinä missä Miss Farkku-Suomi pyrki luomaan tarkkaa ajankuvaa ahdasmielisestä ja erilaisuutta kammoksuvasta Kekkosen ajan Oulusta, jonka harmauteen punk ja heräävä nuorisokulttuuri toivat pientä lisäväriä, jättää Kinnunen nyt miljöön ajattomammaksi. Pelkistetty lavastus paljastaa vain muutamalla yksityiskohdalla, että kyse on nykyajasta. Muilta osin tunnelma ja ympäristö istuisivat sujuvasti 1990-luvun lamavuosiin.
Alkupuoli, jossa luonnostellaan sukurutsaisen, kyräilevän ja pikkusieluisen kunnan henkeä, toimii kuin synkennettynä ja talvisena versiona perinteisestä suomalaisesta maalaiskomediasta. Kun teemat laajenevat koulukiusaamisen kautta yhä suurempiin moraalisiin kysymyksiin, alkaa toteutus muistuttaa enemmän perinteistä nuorisoelokuvaa.
Kiinnostava yksityiskohta on se, että elokuvassa nähdään Nousiaisia peräti kolmessa polvessa, sillä Mikon ja hänen Niila-poikansa lisäksi pienemmän roolin on saanut myös Mikon isä Heikki Nousiainen.
Oma maa. Ohjaus: Markku Pölönen. Päärooleissa: Oona Airola, Konsta Laakso. 109 min. K7
Markku Pölönen on sanonut, että hänen kymmenen vuoden taukonsa elokuvaohjaajana oli rangaistus kahdesta huonosta elokuvasta. Kommentti on merkki joko katkerasta huumorista tai terveestä itsekritiikistä, sillä sen verran kehnoja elokuvia Lieksa (2007) ja varsinkin Ralliraita (2009) olivat.
Tauko vaikuttaisi tehneen ohjaajalle hyvää, sillä Oma maa on perushyvä, suomalaisen elokuvan perinteestä ammentava kotimainen. Pölösen aiemmasta tuotannosta muistuttavat maaseudun romantisointi, työn ihannointi ja Pohjois-Karjalan maisemilla herkuttelu.
Vauras Malmbergin perhe on menettänyt sodassa ainoan poikansa, mutta murhetta tuottaa myös vanhemman tyttären Annin (Oona Airola) heilastelu veljensä rintamakaveri Veikon (Konsta Laakso) kanssa. Rahvaanomainen tukkijätkä istuu huonosti porvarisperheen tapakoodeilla katettuun ruokapöytään, joten nuoripari päättää Annin vanhempien varoituksista huolimatta aloittaa uuden elämän uudisraivaajina.
Oma maa kuvaa Suomen jälleenrakentamista sodan päättymisestä Helsingin olympiavuoteen. Siinä ei nähdä sosialistisen realismin hymyileviä ja tanssivia peltotyöläisiä, vaan työ kuvataan ikävänä uurastuksena, jonka ainoa palkinto on sen epävarmassa lopputuloksessa.
Elokuva osoittelee, miten sota on arpeuttanut niin miesten kuin hevosten ruumiin ja mielen mutta myös avannut uusia mahdollisuuksia. Vaikka kyseessä on Veikon ja Annin rakkaustarina, on näkökulma vahvojen naisten. Vanhempiensa arvoja ja asenteita vastaan kapinoivat Anni ja hänen siskonsa asettuvatkin uuden aikakauden vertauskuviksi. Naisnäkökulmaa lienee terävöittänyt Paula Vesalan dramaturgia.
Elokuvaa vaivaa kuitenkin tietty asetelmallisuus, jossa sukupuoleen ja yhteiskuntaluokkaan sidottuja rakenteita tuodaan esiin hienovaraisuuden sijaan luettelomaisesti. Kerronta ei muutenkaan ole täysin tasapainossa, ja esimerkiksi hetki, jona Veikko tarttuu pulloon, on viitoitettu varoituskyltein, jotka eivät jätä epäselväksi, että perisuomalaisella synnillä on seurauksensa.
”Luovan keskiluokan ongelmia kuvaava Tyhjiö on mustavalkoisuudestaan huolimatta kotimaisen elokuvavuoden 2018 väriläiskä”, kirjoittaa Mesta.netin kriitikko J.K. Silvennoinen elokuvasta, joka palkittiinJussi-gaalassa parhaasta elokuvasta, ohjauksesta, leikkauksesta ja äänisuunnittelusta.
Jos unohdamme Anssi Mänttärin (mikä tosin on vaikeaa), luuraa suomalaisen indie-elokuvan taustalla useimmiten innostuneita harrastajia tai uransa alussa olevia tekijöitä. Aleksi SalmenperänTyhjiö on tässäkin suhteessa poikkeuksellinen kotimainen, sillä elokuvasäätiön tuotantotukea vaille jääneen elokuvan taustalta löytyy maamme parhaimmistoon kuuluvan ohjaajan ohella muutoinkin nimekäs tekijäryhmä.
Tyhjiö syntyi talkoohengessä neljän vuoden aikana muiden töiden lomassa; Salmenperältä tuona aikana valmistuivat mainiot Häiriötekijä (2015) ja Jättiläinen (2016). Miksikään sivutyöksi Tyhjiötä ei silti sovi kutsua, ainoastaan erilaiseksi.
Niin pää- kuin sivuosat edustavat vahvaa näyttelijäosaamista. Kenties raikas, hauska, improvisaatiota muistuttava ja ”uuden aallon” mieleen tuova lopputulos juontaa osittain tuotantopaineista ja ahtaista aikatauluista vapautumisesta.
Viisi vuotta tyhjää näyttöä tuijottanut, itsekritiikkinsä ja pelkojensa halvaannuttama Eero (Korpela) on päärooleista koomisempi. Hänen huonoa performanssitaidetta muistuttaville, epätoivoisille työskentelymetodeilleen tarjoaa kliseisen, neromyytistä ammentavan vastaparin lappilainen menestyskirjailija (HPBjörkman), joka synnyttää klassikoita sähköttömässä pirtissään viinan voimalla. Birnin rooli on vakavampi sivutessaan pinnalla olevaa keskustelua naisen asemasta elokuvamaailmassa, jossa äitiys, yksityisyys ja kansainvälinen ura eivät tunnu mahtuvan samaan yhtälöön.
Käsikirjoituksen rakentuminen hitaasti pala palalta on kuljettanut elokuvaa yllättäviin suuntiin, ja esim. Birnin raskaus ja Korpelan rooli saksalaiselokuvassa on hyödynnetty kiinnostavasti. Yhtymäkohdat tekijöiden elämään, julkkisten cameot sekä mustavalko- ja värikuvan vuorottelu korostavat todellisuuden ja fiktion häilyvää suhdetta. Kerronnassa painottuvat dialogin sijaan kuvat ja leikkaus, hetkittäin miltei montaasin tavoin. Talmud Beachin musiikki tekee hienosta kokonaisuudesta entistäkin nautittavamman.
Ohjaus: Steve McQueen. Pääosissa: Viola Davis, Michelle Rodriguez, Elizabeth Debicki, Cynthia Erivo. K16. 130 min. 2018.
Neljä ammattivoroa menehtyy pieleen menneen miljoonaryöstön seurauksena. Samalla tuhoutuu myös miesten ryöstösaalis. Veronica (Viola Davis) löytää aviomiehensä jäämistöstä seuraavan ryöstön suunnitelmat ja liittoutuu kolmen muun lesken (Michelle Rodriguez, Elizabeth Debicki ja Cynthia Erivo) kanssa maksaakseen miesten velat politiikkaan pyrkivälle rikollispomolle (Brian Tyree Henry). Aikaa rikollisnoviiseilla tehtävän suorittamiseen on vain kuukausi.
Steve McQueeninHunger (2008) oli vahva esikoinen ja seksuaaliriippuvuutta kuvannut Shame (2011) ilmestymisvuotensa englanninkielisten elokuvien parhaimmistoa. Nopeasti tähtistatuksen saavuttaneen ohjaajan aseman betonoi parhaan elokuvan Oscarilla, Baftalla ja Golden Globella palkittu 12 Years a Slave (2013), jonka pohjana toimi tositarina vapautensa menettäneestä mustasta miehestä.
Laatudraamoistaan tunnettu McQueen siirtyy Widowsin myötä erityyppisen elokuvan pariin tyylijain vaihtuessa toiminnalliseen rikoselokuvaan. Samana vuonna ilmestynyt Gary Rossin käsikirjoittamama ja ohjaama, heppoinen Ocean’s 8 osoitti, ettei pelkkä, sinänsä tervetullut, naisvetoituus tee rikoselokuvasta kiinnostavaa.
Brittiläiseen tv-minisarjaan pohjautuvassa Widowsissa on toiminnan ja ryöstöjuonen ohella myös yhteiskunnallinen sanoma. Monikulttuurisen naiskoplan kautta kuvataan Chicagon kahtiajakoa hyvä- ja huono-osaisiin sekä amerikkalaisen yhteiskunnan syvärakanteisiin pesiytyneitä ahneutta ja korruptiota.
Ylva Ekblad esittää
