Pohjoismaiden suurin tubetapahtuma Tubecon nähdään myös tänä kesänä suorana Elisa Viihteessä. Viime vuonna Tubeconiin osallistui noin 17 500 kävijää. Tubecon järjestetään 17.‒18.8. Helsingin Messukeskuksessa.
Suora lähetys näkyy Elisa Viihteessä sekä Elisan kaapeli-tv-verkossa maksutta tapahtuman aikana 17.‒18.8., ja lähetyksen taltioinnit ovat katsottavissa Elisa Viihteen Aitiossa tapahtuman jälkeen.
”Pitkäkestoinen yhteistyömme Elisa Viihteen kanssa on kantanut erinomaista hedelmää vuosien saatossa. Tähtäämme aina kumppanuuksiin, jotka ovat merkityksellisiä kaikille osapuolille. Ilolla rakennamme hyvää suomalaista viihdettä yhdessä Elisa Viihteen kanssa”, toteaa Suomen Tubetapahtumat Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Koski.
Tubecon-lähetyksen juontavat tänä vuonna Pesojoonas ja Renaz Ebrahimi.
Tubecon-tapahtuman uutuus on TubeCity-konsepti eli erilaisista kaupunginosista koostuva tapahtumaympäristö, jonka eri puolilla järjestetään monipuolista ohjelmaa. Tapahtuman teema on tänä vuonna ”minun tarinani” ja Youtube-tähdet tulevat kertomaan tubettajan elämästä tarinoiden lavalle.
Elisa Viihteen lisäksi myös Viafreen netti-tv näyttää maksutta perjantai-illan Sekasin-konsertin ja lauantaina tapahtuman päättävän uudistuneen Tubecon Video Awards -gaalan.
Suoraa lähetystä voi seurata maksutta myös ilman Elisa Viihteen tilausta tietokoneella sekä Elisa Viihde -sovelluksella. Tarkemmat ohjeet Tubecon-lähetyksen seuraamiseen löytyvät Elisan verkkosivuilta.