Elina Viinamäen toinen romaani Käypä hoito pohtii, kuka voi päättää, kenen elämä on elämisen arvoinen. Mesta.net haastatteli toisen romaaninsa julkaissutta kirjailijaa.
Käypä hoito (Ateena) on vavahduttava romaani, jossa lääkäri turtuu kiireiseen ja puuduttavaan työhönsä ja nostaa itsensä kuoleman yliherraksi. Kirja panee pohtimaan eettisiä kysymyksiä ja sitä, kuinka ohuen elämänlangan varassa me elämmekään.
Hei Elina! Miten päädyit kirjoittamaan tämän tarinan?
Elina Viinamäki: Kirjoittamisessa lähtökohtani on usein tarinan sijaan teema tai näkökulma. Tässä tapauksessa minua kiinnosti erityisesti lääkärin työssä esiintyvä valta, yhteiskunnassa vallitseva ilmapiiri, keskustelu siitä, millaista hoitoa tulisi tarjota (ja mihin hintaan), millaista hoitoa ihminen ”ansaitsee”, kenelle sitä tarjotaan, mikä katsotaan sairauden syyksi, onko sairastuminen omien väärien valintojen summa, vai nähdäänkö sairastuminen pikemminkin sattumaksi, onnettomuudeksi, joka voisi kohdata kenet tahansa.
Ylipäänsä sairauksista kirjoitetaan todella paljon. Iltapäivälehdet pursuilevat tietoa ja pelottavia skenaarioita: 10 vaaran merkkiä, 15 syytä huolestua, nämä merkit kertovat alkavasta muistisairaudesta, tärkeimmät oireet….
Samalla sairastuminen ja kuolema on sysätty katseilta piiloon. Kärsimystä on yhä vaikeampi sietää. Pitkästyminen, ikävystyminen, vaikeudet, onnettomuus ovat tiloja, joita tulee välttää kaikin mahdollisin tavoin. Elämä on muuttunut synonyymiksi elämyksen kanssa. Hyvä elämä nähdään itsensä kehittämisen ja onnellisuuden maksimoinnin projektiksi. Entä jos ei voi tehdä mitään? Jos lakkaa olemasta tuottava? Onko elämä edelleen elämisen arvoista. Voiko halvaantunut elää hyvää elämää? Entä syöpäsairas.
Vaikka kaikki edellä mainitut teemat ovat minusta kiinnostavia, lopullisen muodon tarina sai vasta monen yrityksen jälkeen. Koitin lähestyä teemaa monesta eri kulmasta, muun muassa valelääkärin ja sairauksia pelkäävän potilaan kautta. Tarinan lääkäri muodostui kokeilujen summana.
Potilaskohtaamisia ja sairaalan arkea kuvaillaan kirjassa hyvin eläväisesti ja kylmäävän toteavasti. Millaista taustatyötä teit kirjaa varten?
Potilastapaamisissa olen käyttänyt lähtökohtana omia kokemuksiani ja pohdintojani, luonnollisesti vahvasti karrikoiden ja stilisoiden.
Tapaamisissa minua ei ole niinkään kiinnostanut niiden realistisuus, vaan lääkärin hahmo on kirjassa enemmänkin symboli. Lääkärin kautta olen pyrkinyt kuvaamaan erilasia näkökulmia kärsimyksen ongelmaan. Lääkärin kautta voi miettiä diagnosoinnin mielekkyyttä tai vaikkapa tekoälyn roolia. Tai eräänlaista illuusiota kontrollista ja sairauksien voittamisesta. Lääketieteen nopea kehitys on muodostanut ehkä liiallisiakin odotuksia siitä, että ihminen olisi voittanut tai voittamassa sairaudet. Reaalimaailmassa käy kuitenkin usein niin, ettei hoito aina tehoa ja että nuorikin ihminen voi yllättäen kuolla.
Millaisia muita ajatuksia ja tunteita aiheesta kirjoittaminen herätti sinussa?
Olen pohtinut kirjan teemoja jo pitkään, esikoisteoksessa käsittelin muun muassa eutanasiaa. Tällä haavaa mietin, että tämä aihepiiri on ainakin toistaiseksi koluttu ja on aika siirtyä muihin aiheisiin. Omasta mielestäni sain teokseen nostettua niitä teemoja, joita halusinkin.
Kirjan tekoprosessi oli hieman erikoinen, sillä teos haki muotoaan. Jossain vaiheessa pohdin myös novellikokoelmaa aihepiiristä, mutta lopulta päädyin kirjoittamaan romaanin. Tunnetilat vaihtuivat epätoivosta varovaiseen toiveikkuuteen ja iloon. Kirjan tekeminen on kuitenkin niin pitkä prosessi, että julkaisupäivänä ajatukseni ovat jo tiukasti seuraavassa teoksessa. Oikeastaan tuntuu oudolta saada käteensä uunituore kirja; se tuntuu jo vanhalta. Omia kirjojani en ole julkaisun jälkeen lukenut, ehkä sekin aika vielä koittaa .
Mitä muuta haluat kertoa Käypä hoito -kirjasta?
Toivoisin vain, että lukijat muodostaisivat siitä oman tulkintansa, liian tarkkoja ”lukuohjeita” en koe mielekkääksi antaa.
Esikoisteoksesi Vaimoni (2022) oli Helsingin Sanomien erikoiskirjapalkintoehdokkaana. Millä mielin katsot tähänastista polkuasi kirjailijana?
Esikoisteos oli monella tapaa käänteentekevä asia. Olin kirjoittanut aktiivisesti (työn ohessa) jo vuosia, mutta sopivaa julkaisijaa ei vain löytynyt. Tavallaan on helpottavaa olla kirjailija näin varttuneella iällä. Minulla on huomattavasti realistisempi käsitys alasta, eikä identiteettini rakennu kirjailijuuden ympärille. Nuorena saatoin haaveilla jonkinlaisesta Saarikoskelaisesta taiteilijaelämästä ja menestyksestä. Nykyään iloitsen siitä, että saan omalta osaltani osallistua kirjalliseen keskusteluun. Uuden projektini aikana olen kyennyt nauttimaan itse työstä ottamatta liiaksi paineita vastaanotosta. Olen pyrkinyt ajattelemaan, että jokainen yksittäinen lukija on tärkeä ja plussaa.
Millaisia haaveita ja tavoitteita sinulla on kirjoittamisen suhteen?
Minulla on valtavasti ideoita, jotka odottavat kirjoittamistaan. Tällä hetkellä työstän uusia novelleja, mutta suureellisesti haaveilen myös filosofis-yhteiskunnallisesta teoksesta. Kaikessa kaameudessaan nykyinen maailmantilanne tarjoaa varmasti paljon pohdittavaa ja kirjoitettavaa.
Vinkkaatko vielä jonkun kirjan, joka kannattaa lukea omasi lisäksi?
Kirjan alkulehdellä on pätkä György Konradin teoksesta Vierailija. Sellaista sosiaalipoliittista romaania en muista ennen lukeneeni! Uusimmista teoksista Edouard Louisin Väkivallan historia teki minuun syvän vaikutuksen.
Olen lukijana addiktoitunut ja maaninen. Luen päivittäin, ja jos minulla ei ole kirjaa, tunnen oloni levottomaksi ja surkeaksi.
Kuva: Veikko Somerpuro
Käypä hoito on saatavilla e-kirjana. Lue näyte Elisa Kirjan sivuilta. Äänikirja ilmestyy 28.3.
Elina Viinamäki (s. 1971) on Sallassa syntynyt humanististen alojen moniottelija, joka on opiskellut lähes kaikkea mahdollista Afrikan tutkimuksesta filosofiaan ja japanilaisista teeseremonioista psykologiaan. Hän toimii opettajana ja haaveilee onnellisista lopuista. Elina Viinamäen esikoisteos Vaimoni oli Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokas.
