Tia Kouvon ohjaama draamakomedia Mummola sai eniten Jussi-ehdokkuuksia Filmiauran asiantuntijaraadilta tammikuussa.
Mummola on ehdolla peräti yhdessätoista eri kategoriassa, kun Jussi-palkinnot jaetaan 22. maaliskuuta.
Marraskuussa ensi-iltansa saanut Mummola sai elokuvateattereissa 32 421 katsojaa. Nyt elokuvan voi ostaa omaksi Elisa Viihde -palvelusta. Vuokralle elokuva tulee 25.3.
Elokuva oli Tia Kouvon esikoisohjaus. Siinä kolme sukupolvea kokoontuu joulunviettoon. Elokuvan pääosissa ovat Ria Kataja, Leena Uotila, Tom Wentzel ja Elina Knihtilä.
Lukuisia elokuvapalkintoja maailmalta saanut Mummola kuvattiin ohjaaja Kouvon omassa mummolassa Hollolassa. Monet elokuvassa nähtävistä kohtauksista kuvattiin yhdellä otolla, mikä on nykypäivänä harvinaista.
Mummola kuvaa ihan tavallista epätäydellistä elämää – sen karussa kauneudessaan. Tavoitteena oli kuvata mahdollisimman todenmukaisia kohtauksia.
”Emme ole Suomessa kovin hyviä tekemään elokuvaa, joka luotaa meitä itseämme. Ehkä siihen liittyy pelko siitä, että elokuva herättäisi vaikeita tunteita. On helpompi tehdä viihdettä”, Kouvo totesi Ylelle.
Jussi-gaala järjestetään perjantaina 22.3. Gaala televisioidaan suorana lähetyksenä Helsingin Kaapelitehtaan Merikaapelihallista MTV3-kanavalla ja ja MTV Katsomossa.
Kuva: Jesse Jalonen