Cecilia Paul, Tuulia Eloranta, Frida Rossi ja Amanda Pilke näyttelevät Rosvopankki-sarjassa Nurmisen perheen jäseniä. Rossi näyttelee sarjan päähahmoa Salla Nurmista pienenä. Kuva: Marko Seuranen
Rosvopankki-sarjan kutsuvierasensi-iltaa juhlittiin tiistaina Helsingin Bio Rexissä. Mesta.net tapasi sarjan tähdet punaisella matolla.
Rosvopankki -draamasarja julkaistaan sunnuntaina 12.3. Elisa Viihde Viaplayssa.
Rosvopankki on tositapahtumiin pohjautuva draamasarja Suomen 80-luvun lopun nousukaudesta sekä niitä seuranneista tapahtumista, jotka ajoivat maan kaikkien aikojen syvimpään lamaan. Elisa Viihteen alkuperäissarja on kerännyt jo ennakkoon paljon huomiota ja kehuja. Rosvopankki oli Suomen käsikirjoituspalkintoehdokkaana Göteborgin elokuvafestivaaleilla.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Matti Kinnusen kertoi jännittävänsa sarjan saamaa vastaanottoa.
”Itseäni miellyttää erityisesti sarjan erilaisuus. Pankkikriisi ja lama-aika ovat merkittävä pala Suomen lähihistoriaa. Erityisen tyytyväinen olen siihen tapaan, millä käsittelemme koko Suomea koskettanutta aihetta. On hienoa, että saimme vietyä tällaisen sarjaidean läpi. Ei ole itsestään selvää, että tämän kaltainen sarja päätyy tuotantoon”, Matti Kinnunen kertoi.

Kinnunen odottaa palautetta ennen kaikkea tavalliselta katsojalta, joka on kokenut kyseisen ajanjakson.
”Ihan varmasti talouden tilasto-Niiloilta ja politiikan edustajilta löytyy paljonkin huomautettavaa, koska sarjassa on otettu paljon vapauksia tulkinnan suhteen, hän toteaa.
Myöskään jatkokausi ei ole poissuljettu ajatus.
”Siitä on ollut puhetta, mutta katsotaan nyt. Kyllähän 90-luvulla kaikenlaista sattui ja tapahtui kaikenlaista. Rosvopankki loppuu vuoteen 1991, mutta draama ei päättynyt siihen.”


Pekka Strang esittää sarjassa Skopin pääjohtajaa Christoffer Wegeliusta.
”Olen iloinen siitä, että tällainen sarja on tehty tästä ajasta. Lama-aikaa ja pankkikriisiä ei ole käsitelty liiaksi. Pelkkä aihe oli jo kiinnostava”, Strang totesi.

Amanda Pilke tekee sarjassa upean paluun kameran eteen. Hän esittää kuvitteellista pankkitarkastaja Salla Nurmista, joka alkaa tutkia Skopin epäselvyyksiä. Hän kiinnostui roolista välittömästi, kun Matti Kinnunen soitti ja ehdotti sitä.
”Kun luin käsikirjoituksen, ensimmäisenä mieleeni heräsi kysymyksiä. Se on aina merkki. Sain Matilta vastauksia ja puhuimme asioista. Välillemme syntyi hieno luottamus”, Pilke kertoo.
11-vuotiaana Helmiä ja sikoja -elokuvassa läpimurtoroolinsa tehnyt Pilke toteaa, että Rosvopankki avasi uuden sivun hänen näyttelijän urallaan. Hän nautti ensi-illan humusta vuosien tauon jälkeen.
”Päällimmäinen tunne on kiitollisuus. Olo on kutkuttava ja odottavainen. Rakastan tämmöistä. Saan kohdata ihmisiä. Kaikki ovat iloisia ja juhlatuulella. Nyt sarja lähetetään maailmalle, emmekä voi enää tehdä mitään”, Pilke naurahti.

Wenla Reimaluoto esittää nuorta naismeklaria, joita kutsuttiin Skopissa ”Riikosen enkeleiksi”. He olivat ensimmäiset naiset, jotka otettiin töihin Skop-pankkiin. Heistä muodostui todella yhtenäinen tiimi, joka tahkosi säkkikaupalla rahaa.
”Sarjassa kuvataan Skopin nousu ja tuho. Erityisen hyvin jäi mieleeni Pekka Strangin pitämä puhe siitä, että miten asiat ovat menneet pieleen ja miten pankki nyt kaatuu. Se oli hyvin todellisen tuntuinen kohtaus ja hieno hetki muutenkin.”

Tatu Sinisalo esittää Salla Nurmisen (Pilke) poikaystävää Iiro Salomaata. Sarjan aihe koskettaa Sinisaloa siten, että hänen isoisänsä oli töissä Skop-pankissa.
”Hän ei ollut johtotehtävissä, mutta teki hyvän työuran siellä. Se meininki oli erilaista silloin. Olen puhunut hänen kanssaan hyvin varovasti Skopin ajoista. Mielenkiintoista nähdä, mitä hän pitää sarjasta”, Sinisalo sanoi.
Sinisalo kertoi saaneensa työviisumin Yhdysvaltoihin. Hänellä on odottamassa kolme elokuvaroolia Los Angelesissa.
”Reissaan seuraavat kolme vuotta edestakaisin Suomen ja Jenkkien väliä, koska molemmissa maissa on töitä edessä”, Sinisalo sanoo.
Sinisalo syntyi vuonna 1992, jolloin elettiin syvintä lama-aikaa. Hän muistaa 90-luvulla vallinneen ilmapiirin.
”Olen duunariperheestä. Olimme onnekas lapsiperhe. Meillä oli kaikkea riittämiin. 90-luvusta muistan sen, että silloin ei saanut kaikkia haluamiaan synttäri- ja joululahjoja. Se oli ihan hyvä asia. Tuntuu siltä, että kulutusjuhla on vienyt nykymaailman perikadon partaalle”, hän toteaa.
Sinisalo kertoi lopuksi Skopiin liittyvän tarinan.
”Meillä on kesämökillä Skopin vanhoja tulitikkuja läjäpäin. Aina kun niillä on sytyttänyt saunan kiukaan ja toivonut jotain, se toive on toteutunut. Niihin liittyy jonkinlaista magiaa”, Sinisalo naurahtaa.

Tänä keväänä Teatterikorkeasta teatteritaiteen maisteriksi valmistautuva Tuulia Eloranta näyttelee Salla Nurmisen pikkusiskoa Magda Nurmista.
”Olen syntynyt vuonna 1998, joten lama ei henkilökohtaisesti koskettanut minua. Olen kuitenkin päässyt tutkimaan aihetta. On tosi tärkeää, että aiheesta tehdään taidetta, koska lama on koskettanut niin monen suomalaisen elämää. Odotan mielenkiinnolla, millaisia muistoja sarja herättää tuona aikana eläneissä ihmisissä.”


Ville Tiihonen esittää 1980-luvulla sijoitusmaailman guruksi noussutta Juhani Riikosta. Riikonen vastasi Skopin sijoitustoiminnasta vuoteen 1991.
”Olen tehnyt aiemmin epookkijuttuja, jotka liittyvät sellaiseen aikaan, josta itsellä ei ole suoranaista kokemusta. Nyt kaikki jätkät ja mimmit näyttivät aivan kuin uutisissa siihen aikaan, kun olin lukioikäinen 90-luvun alussa”, Tiihonen naurahtaa.
Tiihonen kertoo aistineensa sarjan potentiaalin käsikirjoitusta lukiessaan ja hän kiinnostui siitä tavattomasti.
”Sarjassa on otettu fiktiivisiä vapauksia, mutta tosipohja on vahva. En varsinaisesti perehtynyt pankkimaailmaan, mutta taustoitin esimerkiksi pankkien omistussuhteitta käsittelevää monologiani. Halusin tietää, mistä puhun ja mitä sillä haetaan.”
Tiihosen asui pankkikriisin ja laman alkuvuosina kotonaan. Lama-ajan hän muistaa hyvin.
”Iso hatunnosto äidilleni siitä, että hän veti lama-ajan läpi yksinhuoltajana kahden pojan kanssa ja sai pidettyä asunnon. Hän teki ison työn perheemme eteen”, totesi Tiihonen kiitollisena.
Rosvopankki Elisa Viihde Viaplayssa 12.3. alkaen.