Quantcast
Channel: Banneri – Mesta.net
Viewing all articles
Browse latest Browse all 870

Mia Ylönen käsikirjoittaa tv-sarjoja itselleen tärkeistä aiheista – Sijainen-trillerin juoni koukutti välittömästi, mutta yhden ehdon piti ensin täyttyä

$
0
0

Elisa Viihteen uusi jännityssarja Sijainen sijoittuu arkkitehtimaailmaan. Sarjan käsikirjoittaja ja tuottaja Mia Ylönen vaikuttui välittömästi kuullessaan uudesta sarjaideasta.

Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelussa julkaistu Sijainen perustuu BBC:n tuottamaan The Replacement -minisarjaan.

Sijainen sai alkunsa, kun Elisa Viihteen tilaaja otti yhteyttä tuotantoyhtiö Helsinki-Filmi Oy:n Mia Ylöseen ja kysyi, että kiinnostaisiko häntä lähteä käsikirjoittamaan sarjan suomalaista versiota.

”Vastasin, että voimme tehdä sarjan, jos saamme kirjoittaa sen uusiksi ja muokata tarinaa Suomeen sopivaksi. Sarjaformaatin oikeudet omistaa yhdysvaltalainen Sony Pictures Television, joten meidän oli neuvoteltava heidän kanssaan. Meidän oli pidettävä heidät ajantasalla siitä, millaista sarjaa teemme ja millaisia muutoksia olemme tekemässä”, Mia Ylönen kertoo.

Ylöstä kiehtoi sarjan alkuasetelma: uransa huippua lähestyvä nainen saa elämäsi suurimman työtilaisuuden, mutta joutuukin jättäytymään pois töistä äitiyslomansa ajaksi.

“Emme halunneet esittää klassista kysymystä: voiko äitiyden ja uran yhdistää. Suomessa se onnistuu aivan hyvin. Halusimme kuitenkin käsitellä äitiyslomalle jäävän naisen pelkoa, että jos töihin palatessa hänellä ei enää olisikaan samoja projekteja tai työtehtäviä.”

Ylönen käsikirjoitti sarjan Tuuli Kanervankallion kanssa. Yksi konkreettinen muutos brittisarjaan verrattuna oli äitiysloman pituus. Alkuperäisessä sarjassa päähenkilö oli jäämässä vain muutaman viikon äitiyslomalle.

”Meidän piti perustella Sonyn väelle, että yleensä äitiysloma kestää Suomessa vähintään kuusi kuukatta. Käsikirjoitusvaiheessa meidän oli huomioitava se, että päähenkilö on useita kuukausia poissa töistä.”

Pamela Tola ja Maria Ylipää loistavat sijaisen pääosissa. Kuva: Ville Juurikkala.

Sarjassa on kaksi voimakasta naishahmoa, jotka suhtautuvat eri tavoin työhön ja äitiyteen. Maria Ylipää esittää kunnianhimoista arkkitehtia Ellaa, jolle työ on elämän ykkösprioriteetti. Kirjaston rakennusprojektin kesken jättäminen ei ole hänelle helppoa, varsinkaan kun sijaiseksi palkattu Paula (Pamela Tola) uhkaa viedä hänen työnsä ja mielenterveytensä.

Ylönen kehuu Maria Ylipään ja Pamela Tolan roolisuorituksia.

“Maria osoittautui aivan suvereeniksi kuvauksissa. Kun näimme Pamelan vedon koekuvauksissa, se oli täysin vastoin hänen aiempia roolejaan naapurin tyttönä ja tyttöystävänä. Hän tuntui todella nauttivan päästessään pahiksen rooliin.” 

juttu jatkuu…

Tunnelmia kuvauksista. Maria Ylipää, ohjaaja Jyri Kähönen, Mia Ylönen ja kuvaaja Anssi Leino. Kuva: Marica Rosengård
Sijaista kuvattiin Kirkkonummen Fyyri-kirjastotalossa huhtikuussa 2021. Kuva: Jouni Hirn

Sarja kuvattiin kevään 2021 aikana. Kirjastokohtaukset kuvattiin Kirkkonummen Fyyri-kirjastotalossa. 

Kuvausten isoimpana haasteena oli löytää rakennustyömaa, jonne pääsi kuvamaan tiukkojen koronarajoitusten aikana. Pitkän etsinnän jälkeen kirjastotaloa muistuttava rakennuskohde löytyi Mäntsälästä.

Mia Ylönen on käsikirjoittanut aiemmin muun muassa Mädät omenat -sarjan. Hänelle on tärkeää tehdä sarjoja itselle tärkeistä aiheista.

”Niissä on oltava aina joku kiinnostava henkilöhahmo. Yritän miettiä ennen kaikkea sitä, että onko tämä sellainen tarina, jota ei ole vielä kerrottu.” 

Mädän omenat –sarjasta on tullut paljon palautetta. 

“Erityisesti nuoret naiset ovat laittaneet paljon palautetta sekä minulle että päänäyttelijöille. Monet ovat kertoneet, miten he näkivät itsensä sarjassa. Monet ovat kiitelleet, että vastaavanlaisia, rikkinäisiä naishahmoja näkee harvoin tv-sarjojen päärooleissa.” 

Ylösen lähitulevaisuuden tavoitteena on esikoisromaanin kirjoittaminen.

“En ole siitä hirveästi puhunut, mutta kirjoittamiseen on niin vahva sisäisen impulssi, että kesälomallakin oli pakko kaivaa läppäri esille ja kirjoittaa päässäni pyörivää tarinaa” 

Sijainen on katsottavissa Elisa Viihde Viaplayssa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 870

Trending Articles