Perjantaina 22.4. ensi-iltansa saanut, kevään 2022 päräyttävin leffatapaus MC Helper beKINGs on aloittanut valkokankaiden mopovallankumouksen keulimalla kertaheitolla katsojatilastojen kärkeen. Sen avaustulos, eli ensi-iltaviikonlopun katsojamäärä on ylivoimaisesti viikonlopun suurin katsojaluku.
MC Helper beKINGs toimintakomedia keräsi ensi-iltaviikonloppunaan perjantaista sunnuntaihin kaikkiaan 13 964 katsojaa. Torstai-iltainen ennakkonäytös mukaan lukien elokuvan on nyt nähnyt kaikkiaan 14 009 katsojaa.
Viikonloppuna teatterisaleja täyteen vetäneen toimintakomedian avaustulos on myös vuoden 2022 paras kotimaisen elokuvan ensi-iltaviikonlopputulos. Taakse jäävät muun muassa JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii ja 70 on vain numero.
Verrattuna kaikkiin vuonna 2022 ensi-iltansa saaneisiin elokuviin, ulkomaiset Hollywood-kassamagneetit huomioiden, MC Helper beKINGs sijoittuu kolmen parhaan avaustuloksen joukkoon. Sen edellä ensi-iltalukuineen ovat ainoastaan Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet ja The Batman.
Elokuvan tekijät vierailevat alkavan viikon aikana odotetuissa meet&greet-näytöksissä eri puolilla Suomea, joissa MC Helper -mopokerhon syntytarina on saanut ensi-iltaviikon aikana huiman vastaanoton.
”Teatterinpitäjät on sanonu, että tällaseen pystyy vaan James Bond, että salit vedetään näin innolla täyteen. Ne vaan kyselee, että ’luuletsä olevas joku James Bond – no emmä tiiä, mut jotain samaa meis on’”, MC Helper beKINGs -leffan näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Kaitsu Walfrid Rinkinen sanoo.
Elokuvantekijöiden korviin on kantautunut runsaasti kiittävää palautetta. Näytöksiin on tullut kokonaisia perheitä, aikuiset on tykänneet, lapset on tykänneet.
”Virallisten lukujen odottaminen on jännittäny niin pirusti. Mut täysien salien seuraaminen ja palaute teattereista on lievittänyt jännitystä. Me saadaan koko ajan viestejä loppuunmyydyistä saleista.
”Isoimman vaikutuksen tänä viikonloppuna on tehnyt se, että sinne on tullut ihmisiä, jotka on sanonu, että tää on paras elokuva, jonka ne on ikinä nähny. Ei vaan hyvä, vaan PARAS. Se on korkein komplementti mitä tästä voi saada. Niitä on tullu useita, se on paras palkinto ja se jo oikeuttaa tän leffan tekemisen”, toteaa puolestaan näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Janne Kaperi