Quantcast
Channel: Banneri – Mesta.net
Viewing all articles
Browse latest Browse all 870

Aku Louhimies saa liikuttavaa palautetta Tuntemattomasta sotilaasta ”Moni nuori on alkanut tutkia sukunsa sotahistoriaa elokuvan nähtyään”

$
0
0

Kolmas filmatisointi Väinö Linnan Tuntematon sotilas -klassikkoromaanista on saanut elokuvateattereissa lähes miljoona katsojaa. Nyt Aku Louhimiehen ohjaama elokuva on katsottavissa myös kotiteattereissa, kun se on tullut yksinoikeudella digitaalisesti vuokrattavaksi Elisan Viihteessä.

 ”On hieno asia, että ihmiset, joilla ei ole mahdollisuutta mennä elokuvateattereihin, voivat saada nyt elokuvan täydellä laadulla kotiteattereihin”, ohjaaja Aku Louhimies kommentoi elokuvan suoratoistojulkaisua.

Tuntematon sotilas sai ensi-iltansa lokakuussa 2017. Elokuvaa on levitetty myös ulkomaille. Ruotsissa sen on nähnyt jo yli 50 000 katsojaa.

Louhimies on kiertänyt elokuvan kanssa useissa ensi-illoissa ja erikoisnäytöksissä. Vastaanotto on ollut hyvä niin Suomessa kuin ulkomailla. Hän on saanut paljon liikuttavaa palautetta elokuvasta.

”Sitä on pidetty koskettavana ja realistisena. Ulkomailla elokuvan yhteys nähdään universaalisempana kuin Suomessa, koska tälläkin hetkellä monissa maissa käydään sotaa ja ihmisiä joutuu pakolaisiksi.”

Tuntemattoman sotilaan on nähnyt Suomessa noin miljoona katsojaa. Huippusuosio on palauttanut Louhimiehen mieleen valtavan työmäärän, joka elokuvaa edelsi.

”Elokuvia tehdessä ei voi koskaan tietää mitkä niistä menestyvät. Joku saattaa sanoa, että Tuntemattoman sotilaan menestys oli itsestäänselvyys, niin eihän se tietenkään ollut. Ennakkoon moni sanoi, että tuskin elokuva ketään kiinnostaa ja on turha toistaa historiallista aihetta. Onneksi mikään komitea ei voi päättää, mikä elokuva katsojia koskettaa.”

Louhimies toimi myös elokuvan tuottajana. Vaikeinta koko elokuvaprojektissa oli hänen mukaan rahoituksen löytyminen. Suomen elokuvasäätiön tuen lisäksi elokuvan tekoon tarvittiin suuri määrä sponsoreita ja muita tukijoita.

”Rahoitusvaiheessa tuli mietittyä, että onnistuuko elokuvan tekeminen ylipäätään ja että löytääkö se yleisönsä. Mutta sitten kun pääsimme kuvausvaiheeseen, kaikki sujui emmekä enää katsoneet taaksemme.”

”Elokuvaa tehdessä ei ollut enää paineita. Siinä mentiin kohtaus kerrallaan ja mietittiin, että miten siitä saadaan mahdollisimman hyvä.”

tuntematon sotilas 17

Louhimies on saanut runsaasti liikuttavaa katsojapalautetta. Hiljattain hän oli Ruotsissa pidetyssä kutsuvierasensi-illassa, kun saliin käveli virolainen sotaveteraani, joka taisteli Suomen joukoissa jatkosodassa. Sodan jälkeen hänen oli paettava Ruotsiin, koska muuten hän olisi joutunut Siperiaan vankileirille.

”Hän valitteli minulle elokuvan jälkeen, että hänen suomen kielen taitonsa rajoittuu sotilassanastoon. Hän oli hyvin vaikuttunut näkemästään ja toivoi, että kaikki hänen lapsenlapsensa kävisivät katsomassa elokuvan.”

”Lontoossa eräs kongolaissyntyinen tuottaja kertoi esityksen jälkeen, että hän koki elokuvan hyvin henkilökohtaisesti. Hän sanoi tietävänsä, miltä tuntuu jättää koti ja odottaa isää takaisin sodasta. Oli hyvin vaikuttavaa kuulla, että toisesta kulttuurista tuleva ihminen samaistui näin vahvasti elokuvaan”, Louhimies kertoo.

Luohimies pitää upeana, että monet suomalaisnuoret ovat innostuneet Tuntemattoman nähtyään selvittämään oman sukunsa sotahistoriaa.

”Moni nuori on tullut sanomaan, että elokuvan myötä he kiinnostuivat siitä, mitä heidän omat isoisovanhempansa tekivät sodan aikana. Sitten on paljon vanhempia ihmisiä, jotka ovat innostuneet jakamaan tarinoitaan. On hienoa, että elokuva yhdistää tällä tavoin sukupolvia. Se on merkki siitä, että elokuva laajenee itsensä ulkopuolelle”, Louhimies luonnehtii.

Louhimies kertoo haaveilleensa Tuntemattoman sotilaan ohjauksesta jo ennen ensimmäistä ohjaustyötään. Hän toteaa, että yhtä isoja elokuvia ei tule monesti kohdalle uran aikana.

Tuntematon sotilas toimi ponnahduslautana myös usealle vähemmän tunnetulle näyttelijälle. Louhimies kertoo olevansa ylpeä valitsemiensa näyttelijöiden roolisuorituksista.

”En osaa nostaa ketään joukosta. Moni rooli saattoi vaikuttaa ennakkoon kovin pieneltä, mutta ne nousivat kokonaisuuden kannalta tosi tärkeiksi”, hän sanoo lopuksi.

Tuntematon sotilas vuokrattavissa yksinoikeudella Elisa Viihteen Vuokraamossa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 870

Trending Articles