Diego Maradona. Ohjaus: Asif Kapadia. 130 min. K7. 2019.
Asif Kapadianin Senna (2010) on yksi parhaista näkemistäni urheiludokumenteista ja sitä seurannut Amy (2015) vahvatunnelmainen ja koskettava kuvaus tähden deterministisestä luisusta kohti perikatoa. Hienon trilogian ”kuolevista jumalista” täydentää Diego Maradona.
Vaikka Maradona eli vielä dokumentin ilmestyessä, on Kaspadia onnistunut luomaan aiemmista osista tutun kohtalonomaisen sävyn, jossa myös ilonhetkiä ja nuoruuden viattomuutta varjostavat melankolian ja lähestyvän tuhon varjot. Tunne on läsnä jo hienossa avauskohtauksessa, jossa argentiinalaisen saapumista uudelle kotistadionilleen leikkaavat muistot nuoruudesta. Tarkoitusta palvelee myös dokumentin rajaus Maradonan Napolin vuosiin 1984–1991, joihin mahtuivat myös kahdet MM-kisat.
Yksityiselämän jänteinä kulkevat suhde hylättyyn lapseen sekä syvenevä huumeriippuvuus. Ulkoisten paineiden lisäksi syyttävä sormi osoittaa camorraan, joka otti Maradonan sylikoirakseen, jota pidettiin hihnassa kokaiinin ja Rolexien avulla.
”Diegon” ja ”Maradonan” kaksijakoisuus korostuu useissa lähipiirin lausunnoissa. Maradona on roisto ja sankari, lapsensa hylännyt narkomaani ja liukas playboy mutta myös kiltti äidinpoika ja huolehtiva perheenisä. Persoonan ristiriita ikään kuin tiivistyy vuoden 1986 MM-kisoissa Englantia vastaan tehtyyn kahteen maaliin: ensin ”Jumalan käsi”, sitten MM-kisahistorian hienoin hassutus.
Maradonassa oli muutakin jumalaista kuin käsi. Yleensä vertaus ”jumalasta seuraavaan” on liioittelua, pelkkä mielikuvitukseton ja tyhjä klisee, mutta köyhässä Napolissa Maradona todella nähtiin suurena vapahtajana, jonka kuva ripustettiin kodeissa Jeesuksen vierelle ja joka ei voinut kulkea julkisilla paikoilla aiheuttamatta liikennekaaosta ja hysteriaa.
Mutta kun Maradona pilasi maalillaan Italialaisten haaveet kotikisojen maailmanmestaruudesta Napolissa käydyssä ottelussa, olivat eteläitalialaiset valmiita hylkäämään aiemmin koskemattomana pidetyn tähtensä. Näin Maradonan kasijakoisuus sankarina ja konnana toistui jopa Napolissa.
Dokumentin arkistomateriaali vyöryttää hurmoksellisia piirteitä saavan kansanjoukon juhlinnan katsojan silmille pelottavana ja ahdistavana. Samalla se kuvaa taitavasti, kuinka italialaisten tiukka syleily muuttuu pikkuhiljaa tukahduttavaksi kuristusotteeksi.
J. K. Silvennoinen