Ensimmäinen teaser-maistiainen Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvasta on julkaistu. Elokuvan ensi-ilta on 7.9.2018.
Toisen Mielensäpahoittaja-elokuvan pääosassa nähdään Heikki Kinnunen ja hänen naapuriaan esittää Sulevi Peltola.
Elokuvan kuvaukset ovat päättyneet ja sen lopputyöt ovat lähes valmiit. Elokuvaa kuvattiin Hämeenlinnan lisäksi Tuusulassa, Vihdissä, Helsingissä ja Kirkkonummella.
Tiina Lymin ohjaaman elokuvan muissa rooleissa nähdään Satu Tuuli Karhu. Elina Knihtilä, Jani Volanen, Mari Perankoski ja Iikka Forss.
Vuonna 2014 ensi-iltansa saanut ensimmäinen Mielensäpahoittaja elokuva sai yli 500 000 katsojaa elokuvateattereihin.